perjantai 28. huhtikuuta 2017

YLIOPPILASMEKKO HUKASSA?

YLIOPPILASMEKKO HUKASSA?
Itse tiesin jo pitkään millaisen ja minkä värisen ylioppilasmekon haluan ja metsästinkin sopivaa jonkun aikaa. Löysin omani lopulta ulkomaisesta verkkokaupasta, mutta mun mekkoa täytyi vielä vähän muokata omaan makuun sopivaksi. Olin onneksi hyvissä ajoin liikkeellä ja mekko oli muutaman kuukauden kaapissa odottamassa juhlapäivää :-) Tiedän kuitenkin, että osalla on juuri tällä hetkellä mekkokriisi ja tämä postaus on juuri teitä varten! Poimin Espritin valikoimasta mekkoja, jotka pistivät omaan silmään. Mustavalkoinen ylioppilaslakkihan näyttää super hyvältä minkä tahansa värisen mekon kanssa, joten siitä ei tarvitse huolehtia ollenkaan! Mun silmään osui monta ihanaa pitsimekkoa, joista oma lemppari oli ehdottomasti tuo värikäs kukallinen yksilö. Tuossa mekossa on jotain niin täydellistä Harmi, ettei juuri nyt ole tulossa mitään tilaisuutta, jota varten tuon kauniin yksilön ostaisi!
YLIOPPILASMEKKO HUKASSA?
* lähteenä Esprit

Poimin mukaan myös klassisia kotelomekkoja ja muutaman kesäisen kukkakuvioisen mekon. Sininen sekä turkoosi väri ovat selkeästi nyt mekoissa pinnalla. Molemmat värit sopivat myös ihanasti kevääseen, joten ei mikään ihme! Nykyään ylioppilasmekoissa ei ole enään niin tarkkaa linjaa kuin ennen, mutta en suosittele siltikään pukemaan sitä kaikista lyhyintä vesirajamekkoa, sillä ylioppilasjuhlissa on tietynlaista arvokkuutta ja liian lyhyt mekko pistää silmään huonolla tavalla. Kaikesta huolimatta mun mielestä tärkeintä on kuitenkin valita sellainen asu, joka on mukava päällä ja jossa tunnet itsesi kauniiksi, sillä se tunne kyllä välittyy myös muille :-)

Esprit on varmasti kaikille tuttu enemmän tai vähemmän, mutta Espritin verkkokauppa ei niinkään, joten tässä teille vielä muutama tärkeä tieto Espritiltä tilaamiseen liittyen:

- vähimmäistilausarvo on 24 euroa
-  toimitus vain 0,99 euroa
- ilmainen palautus
- maksutavat: luottokortti ja PayPal


Jos esimerkiksi jokin näistä mekoista kolahti suhun, löydät sen täältä!

maanantai 24. huhtikuuta 2017

DUBAI: AAVIKKOSAFARI JA BURJ KHALIFA

Nyt olisi luvassa kaksi retki/nähtävyys -vinkkiä Dubaihin matkustavalle. Me varattiin näihin molempiin liput GetYourGuidesta ja voin kyllä suositella kyseistä sivustoa! Tarjolla oli paljon erilaisia vaihtoehtoja ja hinnat eivät todellakaan huimanneet päätä. Ostettiin liput juuri ennen lentokentälle lähtöä ja kerettiin vielä tulostamaan varoiksi paperiset versiot meidän lipuista.

DUBAI: AAVIKKOSAFARI JA BURJ KHALIFA

Aavikkosafari

Meille ilmoitettiin sähköpostilla retkeä edeltävänä päivänä monelta meidän kuski noutaisi meidät hotellilta ja voi vitsi meille sattuikin ihana kuski! Niin mukava ja huolehtivainen :-) Kuski nouti meidät noin 15.00 ja siitä lähdettiin kohti seuraavan seurueen hotellia. Kun auto oli täynnä, ajettiin noin tunti pienelle asemalle, jossa sai vielä käydä vessassa. Asema oli täynnä muitakin aavikolle tulevia kuskeja ja kyytiläisiä. Pysähdyttiin dyyneillä alkumatkasta muutamaan otteeseen ottamaan valokuvia, mutta muuten ajeltiin noin 20 auton jonoissa dyynejä ylös alas. Tämä oli kyllä sairaan vauhdikasta ja hauskaa!

Dyyneillä ajelun jälkeen ajettiin keitaalle, jossa päästiin heti kamelin selkään. Meidät otettiin ihanasti vastaan, kun keitaalla töissä oleva mies otti meistä meidän kameralla kuvia kun oltiin kamelin kyydissä :-) Pienen kamelin selässä istuttavan kierroksen jälkeen astuttiin sisään keitaalle ja oltiin kieltämättä kyllä aika hukassa kunnes meidän kuski tuli selittämään mitä kaikkea siellä oli ja näytti meille meidän autolle tarkoitetun pöydän. Ensin käytiin hakemassa alkupalat ja sen jälkeen tarjolla oli kunnon buffet. Samalla kun syötiin, alkoivat tanssiesitykset lavalla ihan meidän vieressä.

Vaikka koko juttu oli täysin turisteille järjestetty, pidettiin tätä ehdottomasti meidän matkan parhaana päivänä! Koko reissu kesti noin kuusi tuntia ja maksettiin siitä 40e/per nenä. Lippuihin sisältyi siis dyyneillä ajelu, kamelilla ratsastus, buffet, juomat, tanssiesitykset sekä halutessaan hennatatuointi ja arabialaisten asujen kokeilemista. Tosta kaikesta olisi todellakin voinut maksaa enemmänkin, joten oltiin super tyytyväisiä!

AAVIKKOSAFARI AAVIKKOSAFARI AAVIKKOSAFARI AAVIKKOSAFARI AAVIKKOSAFARI
AAVIKKOSAFARI AAVIKKOSAFARI AAVIKKOSAFARI
AAVIKKOSAFARI AAVIKKOSAFARI AAVIKKOSAFARI

Burj Khalifa

Toinen must-juttu oli käydä maailman korkeimmassa rakennuksessa - Burj Khalifassa. Ostettiin liput, joilla päästiin kerroksien 124 ja 125 näköalatasanteille. Valaistu Dubai olisi varmasti ollut hieno näky yläilmoista, mutta päädyttiin valitsemaan vierailu päiväsaikaan, jotta nähdään Dubaita kunnolla. Meille sattui aika pilvinen päivä, mutta se oli oikeastaan vain hyvä juttu, koska muuten aurinko olisi heijastunut inhottavasti lasista valokuvissa.

Hissimatka ylös meni nopeasti, eikä tuntunut yhtään epämukavalta. Lipuista maksettiin noin 35e/per henkilö ja koko setti kesti noin 1,5h.

Iltahämärässä käytiin vielä katsomassa Burj Khalifaa kaikkien valojen koristamana. Dubai Fountainilla loppui myös juuri musiikin tahtiin tanssivien suihkulähteiden esitys, joten jäätiin odottamaan seuraavaa showta. Esityksiä tulee puolen tunnin välein joka ilta, joten ei jouduttu odottamaan kauaa. Tanssivat suihkulähteet olivat ehdottomasti näkemisen arvoiset, joten kannattaa jäädä odottamaan niitä ja hyödyntää aika vaikka shoppailemalla Dubai Mall -kauppakeskuksessa.

BURJ KHALIFABURJ KHALIFA BURJ KHALIFA BURJ KHALIFA BURJ KHALIFA BURJ KHALIFA BURJ KHALIFA
BURJ KHALIFA BURJ KHALIFA BURJ KHALIFA BURJ KHALIFA

Onko kukaan muu käynyt aavikkosafarilla tai Burj Khalifassa? :-)

perjantai 14. huhtikuuta 2017

4 X SPRING OUTFIT

Mun mielestä on super ihanaa huomata taas oman fiiliksen nouseminen vain tuon auringonpaisteen ja hyvän sään takia! Ootan innolla, että pääsee kunnolla eroon talvitakeista ja pystyy taas panostamaan ihan erilailla omaan pukeutumiseensa. Mulla on ihania kevättakkeja ja -kenkiä kaapit täynnä, enkä malta päästä käyttämään niitä :-) Nyt kuitenkin haluan vähän jakaa teille tätä kevätvaatetukseen liittyvää inspiraatiota näiden Polyvorella tehtyjen kollaasien muodossa!

Sporty

Rento ja urheilullinen tyyli on aina hyvä valinta keväisin! Bomber-takit ja lenkkarit ovat ehdottomasti tänäkin keväänä muodissa. Varsinkin valkoinen bomber tuo tähän asuun sopivasti raikkautta :-)

Baby pink leather jacket

Tää asu on täyttä rakkautta ja tuun varmasti käyttämään vastaavanlaista kevään aikana monta kertaa! Valkoinen printtipaita, choker, nahkalegginsit, valkoiset kengät, pyöreät aurinkolasit sekä vaaleanpunainen nahkatakki luovat yhdessä tyttömäisen ja menevän asukokonaisuuden :-)


Boyfriend jeans & Red

Boyfriend farkut ja värikkäät asusteet ovat tänä keväänä ehdottomasti mun mieleen. Ne vaan tuovat asuun sitä jotain! Etenkin punainen, keltainen, vihreä ja sininen näyttävät super hyvälle esimerkiksi laukuissa ja kengissä!

Rock and roll

Rock-henkisiin paitoihin törmää nyt kevään lähestyessä yhä useammassa vaateliikkeessä ja pakko sanoa, etten aluksi meinannut lämmetä näille ollenkaan.. Huomasin kuitenkin, että osa niistä on jopa aika tyttömäisiä, joten annan niille vielä uuden tilaisuuden!


Löytykö näistä asuista omaa suosikkia? :-)