tiistai 30. kesäkuuta 2015

KESÄÄN KUULUU..

IMG_6700
Bikinit. Mun mielestä kesään kuuluu ehdottomasti bikinit ja senpä takia tänäkin vuonna mun oli pakko löytää uudet ihanuudet rannalle. Löysin nämä H&M:n nettisivuilta ja ihastuin tähän väriin ja kuosiin samantien. Parin tilauksen ja palautuksen jälkeen sain vihdoin viikonloppuna sekä ala- että yläosan päälleni aurinkoa ottaessa. Ensimmäiset rusketusrajatkin ilmestyivät ;-) Ihanaa kun vihdoin aurinko paistaa ja ulkona on lämmin! IMG_6189
Valkoiset farkut. Vai mitä, että valkoiset farkut ja kesä sopivat samaan lauseeseen kuin paita ja peppu? Mä olen niitä, joita ei hirveästi houkuta kesällä vetäistä jalkaan mustia farkkuja, jotka kuumottavat ja hiostavat, joten valkoiset farkut vievät kyllä voiton tähän aikaan vuodesta. Varsinkin kun löysin alkuvuodesta Cubukselta kuvassakin näkyvät Jegging Janet, jotka multa löytyy nyt jo kolmessa eri värissä :-) Suosittelen! IMG_6738
Kevyet treenivaatteet. Kesällä on vaan niin ihanaa pitää kevyitä treenivaatteita. Kuka nyt haluaisikaan kulkea helteessä pitkät mustat juoksuhousut jalassa? -En minä. Kuvassa näkyy pari mun suosikkia treenivaatteissa. Voisin ostaa noita Niken urheilurintsikoita kaikissa mahdollisissa väreissä, koska en treenatessani nykyään enään mitään muita pidäkkään! Niin kuin jo pari postausta takaperin kerroinkin, niin kuntosalilla, jolla käyn on tosi kuuma kesäisin ja tällä viikolla mulla olikin ensimmäistä kertaa siellä jalassa nuo Niken mustat shortsit ja ei kyllä ollut valittamista liiasta kuumuudesta! IMG_6629
Kukkakuosit. Tänäkin kesänä kukkakuosi on in. Juhannuksena mulla ja Karolla oli molemmilla päällä kukkakuosia, mutta sehän sopi juhannukseen paremmin kuin hyvin, vai mitä? Kukkakuosien lisäksi myös kukkapannat jatkavat lisääntymistään ja nykyään niihin törmää melkein jokaisessa vaateliikkeessä. Itse en vielä omista yhtäkään, mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä.. :-)IMG_6486 Jäätelö. Ilman jäätelöä ei ole kesää. Täähän on ihan itsestäänselvyys :-D Kuvan pointti oli kuitenkin se, että oon löytänyt uuden lempparijäätelön! Mun työkaveri vinkkasi tosta banaanijäätelöstä, joten päätettiin Villen kanssa testata sitä. Jäätelöhyllyllä kuitenkin iski valinnanvaikeus ja päädyttiin ottamaan myös tuota mansikan makuista. Nämä Lidlin "feikki" Ben&Jerry's jäätelöt veivät ainakin mun kielen mennessään, nam! Varsinkin tuo mansikan makuinen jäätelö oli aivan taivaallista ja tuun varmasti ostamaan sitä vielä lukuisat kerrat tänä kesänä! IMG_5212
Mansikat. Mun mielestä on ihanaa, kun pikkuhiljaa mansikoita alkaa ilmestyä kaikkialle. Toisaalta saan mansikoista kyllä yliannostuksen taas töissä, mutta eiköhän sitä sitten pärjää loppuvuoden ilman niitä. Viime kesän lopussa mun ei oikein edes enään tehnyt mieli mansikoita, koska olin töissä niitä kuukauden jo syönyt :-D Noita kuvassa näkyviä suklaamansikoita oon tehnyt parina viime kesänä ja ai että ne on kyllä hyviä! Niitä onkin jo vähän ikävä, joten toivottavasti pian mansikat kypsyvät täällä meilläkin päin, jotta pääsen pieneltä lomalta takaisin töihin ja voidaan äitin kanssa taas käydä ihan mansikkamaalla keräämässä ämpärit täyteen isoja mansikoita!IMG_6788
Auringonpalvonta. Tänä vuonna kesä on auringonoton kannalta ollut aika surkea, mutta onneksi nyt tilanne alkaa vaikuttaa paremmalta! Lähipäiville on meinaan luvattu rutkasti lämpöasteita ja aurinkoa, joten ei muuta kuin hyvästä säästä nauttimaan! :-) Auringolta täytyy kuitenkin myös muistaa suojautua, joten aurinkorasvat ja hatut kehiin! Älkää varsinkaan unohtako auringonoton jälkeistä rasvausta ;) Parille seuraavalle päivälle mulla on luvassa auringonottoa ennen viikonlopun reissua, josta kerron sitten myöhemmin! Toivottavasti ehdin saada kunnolla väriä pintaan, mutta eiköhän se onnistu, koska rusketun helposti ja palan harvoin :-)

Näiden lisäksi mun mielestä kesään kuuluu myös ehdottomasti mm. ystävät, uiminen, festarit, grillaaminen sekä mökkeily. Mitkä asiat teidän mielestä kuuluu kesään? :-)

tiistai 23. kesäkuuta 2015

SHOEHOLIC

IMG_6656
Nellyn paketti saapui ja sieltä paljastui kolmet ihanat kengät. Löysin kaikki kolme Nellyn alesta ja koska tiesin, että palkkapäivä lähestyy niin lisäsin ne ostoskoriin. Kengät ovat Nellyn omaa NLY Shoes -mallistoa. Suosittelen ehdottomasti käymään kurkkaamassa kyseisen malliston, koska herranjumala siellä on ihania kenkiä!! Muutkin Nellyn omat mallistot ovat yllättäneet mut tosi positiivisesti ulkonäön sekä hintojen puolesta :-) Hinnat eivät meinaan tosiaankaan hio mitään pilviä toisin kuin useat merkit, joita Nellyltä löytyy! IMG_6676 
Arvaatteko mihin näissä ensimmäisenä ihastuin? No vaaleanpunaiseen väriin tietenkin! Nämä tekomokkaiset slip in-tennarit olivat ihanan pirtsakka löytö kesäksi, enkä malta odottaa, että pääsen näitä käyttämään ja yhdistelemään eri vaatteiden kanssa :-) Kenkien alkuperäinen hinta oli 32,95e, mutta lopulta hintaa jäin vain 19,95e.IMG_6674
Muistatteko kun olen kertonut, että olen halunnut jo pidemmän aikaa tälläiset korokepohjaiset tolppakorot? No nyt löysin kyllä ihan täydelliset sellaiset  Parasta näissä on se, että näillä on helppo kävellä eikä tarvitse pelätä kaatuvansa :-D Useimmissa kengissä, joita selasin, oli tosi korkea korko, mutta sitten löysin nämä. Onneksi! Näiden ihanuuksien alkuperäinen hinta oli 49,95e, mutta alennuksen jälkeen hintaa jäi vain vaivaiset 24,95e, mikä on mun mielestä tosi vähän näistä kengistä. Hyvä löytö siis.. :-) IMG_6678
Valkoisia korokepohja tennareita olen myös etsinyt jo pidempään ja nyt kun ne osuivat samalla kertaa kohdalle, niin ei muuta kuin ostoskoriin vaan! Kengät ovat tekonahkaa ja miellyttävät ainakin mun silmää hirveästi! Kenkien alkuperäinen hinta oli 39,95e ja loppujen lopuksi kengät maksoivat 23,95e. Olin aikaisemmin katsellut H&M:ltä vastaavanlaisia kangaskenkiä, mutta en löytänyt niitä mistään liikkeestä ja netistä ne olivat jo loppuunmyydyt. IMG_6663
Mitkäs olivat teidän lempparit? :-)

lauantai 20. kesäkuuta 2015

JUHANNUS 2015

JUHANNUS 2015 Eilinen oli tosi tapahtumarikas ilta, mutta kaikesta huolimatta hauskaa oli! :-) Meidän kaverille suunnattiin kaikki vasta kymmeneltä illalla ja kotiin nukkumaan päästiinkin Villen kanssa sitten vasta puoli neljän aikaa yöllä. Kotimatkalla alkoi olemaan jo niin valoisaa, että mietittiin jo, että niinköhän tässä enään saa unta. Kyllä se uni sieltä kuitenkin tuli, mutta herättiinkin töistä johtuvan sisäisen kellon takia jo yhdeksältä ja kunnolla noustiin kymmeneltä. Suunnattiin päivästä Turengin parhaaseen ruokapaikkaan, Suvirantaan syömään hampurilaisateriat meidän puolentoista vuoden yhdessäolon kunniaksi :-) Muuten tämä päivä onkin mennyt vaan lepäillessä ja päikkäreitä ottaessa. Ihanaa kun on pitkä viikonloppu  Kuvat Ville nappasi eilen ennen kuin lähdettiin ja tuon ihanan kimonon mun äiti ja sisko olivat ostaneet mulle alennusmyynneistä viime viikolla :-) Rohkenin muuten laittamaan vähän väriä huuliin, mikä osoittautui hyväksi päätökseksi. Mitäs te tykkäätte? :-) IMG_6562iso IMG_6600 JUHANNUS 2015-002 IMG_6547iso JUHANNUS 2015-001 IMG_6568

perjantai 19. kesäkuuta 2015

JUHANNUSSUUNNITELMAT

IMG_6414
Onko kaikilla jo selvillä juhannussuunnitelmat? Mulla ainakin on. Tänään ollaan porukalla menossa yhdelle kaverille grillailemaan sekä muutenkin viettämään iltaa :-) Oon monta kertaa jo kironnut päässäni tota säätä ja sitä, että tänä vuonna juhannus vietetäänkin suurimmaksi osaksi sisätiloissa tai muuten sateelta suojassa. Mutta tätähän tämä Suomen kesä oikeastaan on, sadetta.. :-D Eihän siitä mihinkään pääse. Toivottavasti sää kuitenkin selkenee iltaa kohti ja saadaan myös vähän aurinkoa näkyviin. Ja vaikka sää sitten olisi kuinka surkea, niin ei anneta sen haitata! Kuvat on otettu tiistaina kun käytiin katsomassa se Luokkakokous. Mulla oli päällä sinivalkoraitaista, joten mikä olisikaan ollut parempi paikka ottaa nämä asukuvat kuin elokuvateatterin vastapäätä oleva laituri! :-) Epäröin hetken, että julkaisenko nämä kuvat, koska ne taitavat olla ensimmäiset kunnon asukuvat, joissa mulla on silmälasit päässä. Ajattelin kuitenkin, että no menkööt nyt ja katsotaan sitten miltä lopputulos näyttää. Ei hassummalta, vai mitä? Mun silmälasit taisivat jopa ihan sopia tähän asuun :-D Nyt haluaisin kuitenkin kuulla myös teidän juhannussuunnitelmista, eli millaisissa maisemissa ja fiiliksissä vietätte teidän juhannusta? Onko kenties luvassa festarit tai mökkeilyä? :-) Ja ennen kaikkea ihan mahtavaa juhannusta teille kaikille! ♥ ootd-postaus3-005 IMG_6413 IMG_6395 IMG_6411 ootd-postaus3-006 IMG_6376iso IMG_6292

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

SNAPSHOTS

IMG_5287 Työviikko huomista päivää lukuunottamatta pulkassa :-) Voin taas vaan todeta, että aika lentää kuin siivillä! Viikonloppuna pitäisi juhlia juhannusta, keskikesän juhlaa?? Mitä ihmettä sanon minä. Säiden puolesta kesä ei ole vielä edes alkanut ja muutenkin kesäfiilis on ainakin mulla vähän hukassa. Kai se on vaan pakko uskoa, että kesä on jo melkein puolessa välissä enkä ole tehnyt juurikaan mitään kesäistä.. En oikeastaan ole tehnyt mitään tai siltä se ainakin nyt tuntuu. Mua on nyt kiusannut kauhea flunssa eikä salille ole ollut sen takia mitään asiaa, joten oon vaan lepäillyt töitten jälkeen. Eilen kuitenkin lähdettiin Villen kanssa ilmaislippujen takia elokuviin ja ainoa elokuva mikä kumpaakin edes vähän kiinnosti oli Luokkakokous. Mitäpä siitä nyt sitten sanoisi.. Oli hetkiä, jolloin katsottiin vaan toisiamme ja mietittiin, että mitähän ollaan oikein tultu katsomaan :-D Luokkakokous ei ollut mikään huono, mutta ei myöskään mikään paras. Noh, liput olisivat menneet pian vanhaksi ja tulipahan sentään lähdettyä ihmisten ilmoille. Ennen elokuvaa käytiin Goodmanissa ostamassa toisillemme lahjat, koska lauantaina meille tulee puolitoista vuotta yhdessäoloa täyteen! :-) Sain Villeltä noi kuvissa näkyvät kuulokkeet, joita olen halunnut jo pidempään :-) Niin ja tuon Zaran neuleen löysin sieltä kirpputorin avajaisista, joissa käytiin Lindan kanssa viime viikolla. Odotan muuten isoa pakettia Nellyltä, mutta siitä sitten kerron myöhemmin! Nyt valmistaudun lähtemään viettämään koti-iltaa tyttöjen kanssa, joten palaillaan! IMG_5875 IMG_6280 IMG_6430 IMG_5864 IMG_5946 
Mitä mieltä olette olleet Luokkakokouksesta? Menikö se överiksi vai pysyikö vielä ihan hyvän maun rajoissa? :-D

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

KONEPAJAN BRUNO AVAJAISET

IMG_6167
Eilen tosiaan suunnattiin Lindan kanssa junalla kohti Pasilaa ja yhden kirpputorin avajaisia. Molemmilla oli isot odotukset avajaisten suhteen, mutta avajaiset osoittautuivatkin pieneksi pettymykseksi. Pöytiä ja tilaa oli kyllä paljon, mutta suurin osa pöydistä tönötti tyhjillään, mikä kyllä yllätti. Odotettiin ehkä tapahtumalta vähän enemmän sekä myyjien määrän suhteen että muutenkin. Löydettiin kuitenkin molemmat parit kivat jutut, joten tyhjin käsin ei kummankaan tarvinnut lähteä :-) Avajaisten jälkeen meillä oli rutkasti aikaa ennen junan takaisinpäin lähtöä ja koska Pasilassa ei Linnanmäen lisäksi oikein muuta ole, eikä meistä pöndeistä ollut lähtemään raitiovaunulla keskustaan, niin päätettiin käydä syömässä ja ostamassa Makuunista vähän karkkia. Käveltiin ympäriinsä, kuvailtiin, vaihdettiin kuulumisia ja höpöteltiin niitä näitä. Kaiken kaikkiaan päivä oli kiva ja tulipahan nähtyä samalla ystävää :-) Kuvia tuli otettua sen verran, että niitä tullaan näkemään täällä myös myöhemmin! Nyt kuitenkin alan henkisesti sekä fyysisesti valmistautumaan huomenna alkavaan työviikkoon, joten adios! HELSINKIPÄIVÄ-001 IMG_6215 IMG_6199 HELSINKIPÄIVÄ IMG_6195

perjantai 12. kesäkuuta 2015

WHITE COAT

IMG_6129 Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥ Viikot ja päivät ovat menneet niin nopeesti, että pari viikkoa kesälomaa on hurahtanut ihan silmissä! Vastahan oli ylioppilasjuhlat. Niin kuin jo viime postauksessa sanoinkin, niin oon viettänyt aikaani töissä, salilla ja kotona nukkuen. Tänään kuitenkin viikonlopun kunniaksi töissä jo päätin, että nyt puhun Villen ottamaan musta asukuvia. Oli oikeasti ihanaa pitkästä aikaa meikata ja laittaa hiukset kivasti, kun töissäkin oon vaan mennyt ilman meikkiä lippis päässä.. :-D Viikonlopun vietän muuten oman kullan kainalossa, mutta huomiselle on luvassa jotain kivaa! Suunnataan meinaan aamusta mun ystävän Lindan kanssa kohti Helsinkiä ja Konepajan Bruno avajaisia. Eli ylläriylläri kirppistelyä luvassa tänäkin viikonloppuna, haha! Tästähän alkaa tulemaan jo jonkinlainen tapa. Tarkoitus olisi myös ottaa kamera mukaan, joten avajaisista sitten myöhemmin postausta blogissa :-) Nyt aion hakea mehujään pakastimesta ja heittäytyä mukavaksi Villen viereen! ootd-postaus4 IMG_6114 IMG_6078 ootd-postaus3-003 IMG_6008iso
takki sheinside | aurinkolasit bikbok | farkut cubus | kengät 2ndhand (nike) | jumppakassi top-sport (nike)

maanantai 8. kesäkuuta 2015

SECOND HAND SHOPPING

Raskas eka työviikko, vesisade, auringonpaiste, väsymys, turhautuneisuus, nukkuminen, aikainen herätys, kirpputorit, tyttöjenilta, treenaaminen, hymy, onnellisuus, nauru. Näistä on mun viime viikko koostunut. Viime viikolla tosiaan oli ensimmäinen työviikko ja arki menikin sen takia multa vähän ohi, koska olin niin väsynyt ja nukuin vaan koko ajan. Salilla kuitenkin kävin melkein joka päivä töiden jälkeen ja sitten suihkun kautta lepäämään loppu illaksi. Väsymys oli varmasti suurin syy, miksi musta ei viikon aikana kuulunut mitään täällä eikä missään muuallakaan. Yhtenäkään päivänä en myöskään jaksanut alkaa meikkaamaan saatika sitten mennä ottamaan kuvia ulos, vaikka säät olivatkin hyvät. Toivotaan, että tilanne tästä pikkuhiljaa normalisoituu ja mulla riittää energiaa myös bloggaamiseen eikä vain töihin ja treenamiseen.
Halusin tulla näyttämään teille mitä kaikkea oon lähiaikoina ostellut. Ja jos joku ei ole vielä huomannut niin oon kova kirpputorien kiertäjä :-D Oon käynyt kirpputoreilla jo pitkään ja löytänyt vaikka ja mitä kivaa. Mun vaatekaapista itseasiassa löytyy paljon kirpputoreilta ostettuja vaatteita. Mun mielestä kirpputorien suosion kasvaminen on todellakin hyvä juttu! Kirpputoreilla on ennen ollut paljon huonompi maine kuin nykyään ja tänä päivänä kirppareilla käy myös tosi paljon nuorisoa. Harmittaa, että viikonloppuna missasin Tampereen Muotikirppiksen, jossa muun muassa bloggaajat myyvät vanhoja vaatteitaan. Ehkä ensi kerralla sitten suuntaan sinne :-) Mutta nyt ostoksiin!IMG_5908 Tämän värikkään ihanuuden bongasin H&M:n nettisivuilta urheilupuolelta enkä kirpparilta. Treenitoppi on kuitenkin niin uusi, niin sovitan sen tähän postaukseen kirpparilöytöjen mukaan. Salilla treenatessa urheiluvaatteet vaikuttavat mun mielialaan ja innokkuuteen tosi paljon. On paljon kivempi treenata kun on jotain värikästä päällä, vai mitä? :-) Voitte siis vaan kuvitella kuinka hyvä fiilis tää väripilkku päällä on! IMG_5891
Lisää treenivaatteita! Nämä ihanat pinkit shortsit löysin puolestaan kirpparilta. Lauantaina herättiin Villen kanssa aikasin ja pähkäiltiin siinä, että mitä tehtäisiin. Päätettiin sitten lähteä kohti Riihimäen Femmatoria ja onneksi niin :-) Mulla on kesäksi vain mustat Niken ihonmyötäiset treenishortsit, joten näistä sain hyvän kaverin niiden rinnalle. Varsinkin kesällä salilla on hirveän kuuma ja pitkät treenihousut eivät välttämättä silloin ole ne paras vaihtoehto. IMG_5915 Löysin Femmatorilta myös tämän söpön valokuvakehyksen, johon ajattelin laittaa mun ja Villen kuvia :-) Mulla on myös ollut kaapissa jo pitkään odottamassa yksi isompi valokuvakehys, johon saa monta valokuvaa, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi tehdä mitään sen eteen, että se oikeasti olisi joskus mun huoneen seinällä... Ehkä vielä joku päivä löydän itselleni sopivan hetken ryhtyä tuumasta toimeen! IMG_5921
Ja sitten tulee mun ehdottomat suosikit :-) Sunnuntaina lähdettiin siskon ja äitin kanssa kirpparikierrokselle Hämeenlinnaan ja katsokaa nyt mitä mä löysin! Oon jo jonkin aikaa miettinyt kumpienkin kenkien ostoa ja nyt löysin ne molemmat ihan sattumalta ja mikä parasta, vielä kirpparilta! Hetken aikaa mietin ja puntaroin Niken kenkien ostoa, mutta tiesin, että mua alkaisi jälkeenpäin kaduttaa, jos jättäisin ne sinne. Tässä taas todiste siitä, että kirppareilla käynti kannattaa! :-)

Mikä on teiän paras löytö kirpparilta? Mitä mieltä yleensäkin te ootte kirpputoreista, HOT or NOT? :-)