lauantai 28. helmikuuta 2015

WANHAT 2015

Wanhat oli ja meni! Haluisin niin takaisin noihin päiviin ja tekisin mitä vaan, että saisin kokee ton kaiken uudelleen. Pliis, oisko mahdollista päästä ajassa taaksepäin? Vanhojentanssit tulee ehdottomasti olemaan yksi mun lukiotaipaleen kohokohdista Italian reissun sun muiden abivuonna tulevien juttujen ohella. Keskiviikkona vanhojentanssit oli jo ihan nurkan takana. Koulussa ei millään jaksanut keskittyä ja ajatukset harhailivat ihan jossain muualla kuin koulujutuissa. Illalla meillä oli potkiaiset abeille. Teemana oli Putous ja me kakkoset pukeuduttiin siis sinisiin kauluspaitoihin, mustiin housuihin ja tennareihin. Abit saivat kehittää joko oman sketsihahmonsa tai pukeutua joksikin aikaisemmin Putouksessa nähtyyn sketsihahmoon. Meillä oli eri pisteitä, joissa abit sitten kiersivät. Itse olin pisteellä, jossa me esitettiin eri elokuvien kohtauksia ja abit yrittivät sitten arvata mistä elokuvasta oli kyse. Potkiaiset suju ihan sairaan hyvin ja hauskaa oli! :-D Torstai oli kiireinen päivä. Menin aamulla katsomaan abigaalaa koululle, jonka jälkeen siivottiin salia puhtaaksi ja alettiin koristelemaan sitä iltatansseja varten. Olin mukana vanhojentanssien koristeluryhmässä ja kehiteltiin tyttöjen kanssa monta hyvää ideaa. Meiän tanssien teemavärinä oli valkoinen sekä kultainen ja koristeet koostuivat sulista, ilmapalloista, Wanhat 2015- lakanasta, lasipurkeissa olevista valoista sekä kultaiseksi spraymaalatuista oksista. Oltiin saatu just parin vuosikurssilaisen kanssa koristeltua sali iltaa varten valmiiksi, kun mun pitikin jo rientää kampaajalle. Olin edellisellä viikolla käynyt jo koekampauksessa sekä värjäyttämässä hiukset ja kulmat, joten torstaina tehtäväksi jäi vain kampauksen tekeminen. Kampaajan jälkeen riennettiin kotiin ja aloin valmistautumaan, meikkasin muuten itse paitsi Noora teki mulle silmämeikin. Niin ja olin käynyt tiistaina ottamassa mun ensimmäiset ripsientuuhennokset, joihin olin erittäin tyytyväinen! Iltatanssit meni ihan hyvin ja opin kyllä milloin täytyy pitää mekosta kiinni ja milloin ei. En mokaillut mitenkään pahasti, mitä nyt talloin mekon päälle tosi monta kertaa, mutta kuitenkin kaikki meni tosi hyvin ja selvisin! Perjantaiaamuna mulla oli korjausaika kampaukselle jo 07:00, mutta onneksi vaikka olinkin nukkunut kyllä ihan huoletta ja tosi hyvin omassa sängyssä, ei kampaus ollut juurikaan kärsinyt. Pääsin siis aika nopeesti takaisin kotiin tekemään kaiken loppuun. Mekko päälle, kamat kassiin, hyvä aamupala nassuun ja koululle kuuntelemaan meiän aamunavausta, mikä muuten oli ihan huippu! Melkein heti aamusta mun mekko repes rappusissa, mikä laski aika paljon mun fiilistä ja olin jo ihan itku kurkussa, mutta onneksi Noora ja Ville osasivat piristää mua. Missasin siis suurimmaksi osaksi peruskoululaisten kiusaamisen, mutta ei voi mitään. 09:15 me tytöt käteltiin peruskoulun pojat ja pojat sitten puolestaan kättelivät peruskoulun tytöt. Lähdettiin bussilla 09:30 aika kiireellä kohti liikuntahallia, missä siis tanssittiin omalle koululle yksi näytös, minkä jälkeen tanssittiin vielä ala-asteelle sekä muille ihmisille yksi näytös. Näiden jälkeen lähdettiin tanssimaan vielä pankille ja vanhainkodille muutamat tanssit. Sitten olikin jo aika suunnata kohti Vanajanlinnaa, jossa syötiin alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Ruoka oli kyllä tosi hyvää ja paikka upea, mutta en voi kyllä kehua oloa, mikä tässä kiristävässä mekossa tuli syödessä ja bussissa istuessa :-D Kun olin päässyt kotiin, olo oli jo aika tukala ja halusin vain mekon pois päältä, koska kylkiin sekä mahaan sattui, eikä hengittäminenkään enään ollut mieluisaa puuhaa.. Kotona makoilin vaan ja oottelin, että Ville tulisi seuraksi. Mun mekko muuten repesi aamun jälkeen monta kertaa uudestaan, mikä harmitti mua tosi paljon, koska vaikka tylli onkin tosi arka ja herkkä kangas, en ajatellut, että just mulle voi käydä niin. Onneksi äiti, mummi ja täti olivat valmiina sakset kädessä leikkailemassa repeämiä pois näkyvistä. Meiän jatkojen oli tosiaan tarkoitus kestää 21:00-03:00, mutta toisin kävi #kuumolankuumayö
Jäätiin vähän puolitiehen ja jatkoista tulikin katkot. No ehkä parempi onni sitten katkojen jatkoilla! Hauskaa kyllä oli niin kauan kun sitä kesti ja vanhojentansseista jäi kyllä ikimuistoiset kaksi päivää mieleen hyvässä ja ihan vähän huonommassakin. Laitan tähän loppuun vielä pari mun eilen väsäämää videota tansseista. Eli ensimmäisessä videossa näkyy melkein kaikki tanssit, mitä tanssittiin ja sitten toisessa meiän oma tanssi! Olin muuten myös mukana tekemässä tota meiän omaa tanssia! :-)

torstai 26. helmikuuta 2015

NEW NIKES

Kenkäfriikki täällä moi! Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa, eihän? :-D Nää yksilöt on siis Nike Air Max 90 ja löysin nää Zalandolta, lasten puolelta. Kokoja oli jopa 40 asti ja hintakaan ei ollut niin kova kuin aikuisten kengissä olisi ollut. Tällästenhän takia niitä kesätöitä on viime kesänä tehty.. :-D Vikan kuvan jumppakassi sekä mustat Niken pöksyt on sitten puolestaan ostettu Top-Sport:ista. Molemmat oli alessa ja jumppakassilla oli siis loppujen lopuksi hintaa 15,90e ja housuilla 39,90e. Oon tosi tyytyväinen näihin kolmeen ostokseen, mutta ennen Puolan matkaa täytyisi kuitenkin pysytellä kaukana kaupoista ja säästää rahaa siellä shoppailua varten, can't wait!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

THE PERFECT ONE


Kyllä, puhun nyt mun täydellisestä vanhojentanssimekosta! Wanhat on nyt ohi ja oon näiden parin viime päivän jälkeen monta uutta ja ihanaa muistoa rikkaampi. Kaikki hössötys ja panikointi oli kyllä ton kaiken arvoista! Parhainta oli se, että sain jakaa noi ikimuistoiset päivät mun parhaiden ystävien kanssa sekä tanssia oman rakkaan parina  Vaikka olinkin aivan puhki lauantaina ja jalat voimattomina, niin tekisin ton kaiken uudestaan koska vaan! Tosin jatkot olisi kyllä voinut mennä paremminkin.. :-D Torstaina ennen iltatansseja Noora kerkesi ottamaan musta ulkona kuvia, joten omistan niille tän ensimmäisen postauksen wanhoista. Teen tosiaan vielä pari erillistä postausta, koska mulla on kuvia ihan järjettömästi noilta päiviltä, enkä aatellut niitä edes yrittää tunkea yhteen postaukseen.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

NLY SHOES

Tilasin nää ihanuudet vähän aikaa sitten nelly.comista ja ei mennyt aikaakaan kun ne sai jo noutaa postista. Näillä oli hintaa vaan 39,95e ja yllättäen oonkin jo valmiiksi miettinyt päässäni monta asua mätsäämään näihin! Eilen muuten käytiin äitin kanssa kaupungissa ostamassa vikoja juttuja wanhoihin ja nyt kaikki alkaa olemaan jo paketissa torstaita ja perjantaita varten. Pidettiin myös eilen taas ihana ja älyttömän hauska tyttöjenilta lukiotytsyjen kanssa, love my girls 

lauantai 7. helmikuuta 2015

ALL BLACK EVERYTHING

 
huivi cubus | takki 2nd hand (new yorker) | kengät click | clutch 2nd hand (ginatricot)

tiistai 3. helmikuuta 2015

CAN'T WAIT


Heippa! Sain nyt vihdoin ihka ensimmäiset kuvat uv:sta tänne bloginkin puolelle, mutta parempi myöhään kuin ei millonkaan, eikö? Löysin muuten ton ihanan tekoturkistakin/jakun kirpparilta. Se on alunperin New Yorkerista ja maksoi siis kirpparilla 20e, mikä on mun mielestä kuitenkin ihan okei hinta ottaen huomioon kuinka hyvässä kunnossa se oli. Taas yksi huippulöytö kirpparilta, jee! :-) Toi oli sopiva yksilö myös wanhoja ajatellen, mitkä tosiaan on JO yhdeksän päivän päästä, can't wait!!  Koeviikostakin on nyt selvitty ja vihdoin saa hengähtää. Jotenkin tää koeviikko tuntui tosi raskaalta ja stressiäkin pukkasi ihan tarpeeksi. Kokeet meni kuitenkin omasta mielestä aika hyvin eli loppujen lopuksi jäi kyllä ihan hyvä fiilis. Huomenna mulla on kampaaja ja tarkoitus olisi värjätä hiukset, kulmat ja tehdä koekampaus wanhoja varten. En oo vielä päättänyt laitanko blogiin jotain kuvia mun mekosta vai pidänkö sen yllärinä ensi viikkoon asti, saas nähdä kumpaan päädyn!