tiistai 30. syyskuuta 2014

JYVÄSKYLÄ

Viikonloppuna kävin vierailemassa siskolla Jyväskylässä. Oli tosi kiva nähdä Nooraa pitkästä aikaa kunnolla! Kun oon kuitenkin tottunut siihen, että Noora on aina pyörinyt kuvioissa mukana ja auttanut mua kaikessa mahdollisessa mihin oon tarvinnut apua ja nyt en voikkaan vaan mennä sen huoneeseen kertomaan mun huolista tai jostain muusta.. Kuka mut nyt auttaa pääsemään matikan kokeista läpi ?? :-D
Noora oli perjantaina mua vastassa asemalla. Käveltiin siitä kämpille kaupan kautta ja sitten ilta menikin herkutellessa ja katsellessa Vain elämää ja Morsianten sota-leffaa. Lauantaina lähdettiinkin kaupungille shoppailemaan ja myöhemmin käytiin myös uimahallissa uimassa. Pitkän takaisin kävelyreissun jälkeen molempien jalat oli sen verran väsyneet, että otettiin ihan rennosti loppuilta. Lueskelin vähän maanantain matikan kokeeseen ja katsottiin vielä illalla telkasta tuleva Mamma Mia. Sunnuntaiaamuna herättiin aikaisin, koska mun juna takaisin kotia kohti lähti aamulla jo 08.13.. Hyvän viikonlopun toi päätökseen meijän tän kauden (ja myös meijän joukkueen..) vika peli, joka voitettiin kuitenkin 2-1!

perjantai 12. syyskuuta 2014

12 OUTFITS

  Keräsin tähän nyt elo-syyskuun aikana mun päällä olleita asuja :-) Mitkä on teijän lemppareita?

perjantai 5. syyskuuta 2014

NEW HAIR

Kävin viime viikolla kampaajalla (sopivasti koulukuvausten jälkeen..) ja hiusten väri muuttui taas vaihteeksi vähän vaaleemmaksi. Ite tykkään tosi paljon ja tuohan tää pieni muutos ees vähän piristystä tähän tulevaan syksyyn! Tää postaus jäi nyt aika lyhyeksi kun ei mulla oo mitään höpötettävää tänne, joten siinä vielä ennen ja jälkeen kuvat hiuksista :-) Mä suuntaan kohtapuoliin ulos nauttimaan hyvästä kelistä kavereitten kanssa!